Vaivihkaa toisiaan vilkuillen keiju ja soturi juttelivat pieniä suuria asioita. Oli likaisia sukkia, palelevia varpaita, sellainen heidän iltansa oli. Kunnes sateenkaarien ja päivänkakkaroiden rohkaisemana (tai ehkä vain hetken mielijohteesta) keijukainen painoi ruusunpunaiset huulensa soturin huulille, ja huomatessaan, mitä teki, nojasi sitten hämmentyneenä taaksepäin. Hetken pienen lämmin kiusaantuneisuus leijui ilmassa. Sitten Pieni Taivassoturi tarttui Helmikuuta kädestä, ja silloin, juuri silloin, Helmikuu tiesi rakastuneensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti