hups

melkein liikaa
ei kuitenkaan
mieli teki
lähettää viesti
estin aikeet
turvatakseni alkeellisen hyvinvointini
oijoi
se on vain niin lumoavaa, eikä totta?

kulku

ajatukset pyörivät törmäillen ympyrää ja
lopulta tulevat imaistuiksi mustan aukon keskustaan

käsi ja toinen, yhdessä
hiukset, huulet, silmät, vartalo
kaksi sydäntä
sellaista se oli

ja nyt kun olen ollut minä
mitenkäs nyt sitten?
kauhean yhtäkkisiä tapahtumia
tammi
helmikuu
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu

edelleen hukassakadoksissa

je me suis assez perdue
pourtant c'est toi qui m'a guidée il y a longtemps
trop? sais pas.

karusellin sekoittamat päät

Näen jo mustetahrat kellastuneella paperilla,
valokuvat sinusta Pariisissa,
vesilätäköt sateenvarjostani,
puhkikuluneet kengänpohjat,
punaiset suudelmat,
loppuunpalaneet kynttilät,
särkyneet viinilasit,
vastavaloa hotellihuoneessa

Kiertely

Viettäisitkö kanssani hetken värivalojen
loisteessa, yön pimeydessä,
ihmisjoukossa, kylmyyden sylissä

Istuisitko viereeni, ihan lähelle,
kieppuessa kaupungin yllä
korkealla tuulessa,
ajatusten lentäessä

Juoksisitko karkuun jos
kietoisin sormeni hennon
kätesi ympärille

Vihaisitko, jos
kuiskaisin korvaasi
kuinka kaunis olet

Kaikenlaista tapahtuu

Hyviä asioita, huonoja asioita,
ja sitten ihan vaan - no, asioita.

On hetkiä jolloin ei uskalla kysyä kahvilan pinkkipaitaiselta baarimikolta, mistä se on paitansa ostanut.
Hetkiä, jolloin yllättäen onnistuukin ottamaan ranskanpastillin kiinni suullaan.
On myös hetkiä jolloin ei hätkähdä ollenkaan vaikka maanantaina klo 13 tilatessasi mojiton tarjoilija toteaa "katsotaan onnistuuko tähän aikaan".

On päiviä jotka vain yksi ihminen pystyy pelastamaan.
Päiviä, joina asiat alkavat ja loppuvat.
On myös päiviä, joina huolet vain poksahtavat olemattomiksi.

Ja sitten on kausia, joina ainainen odottaminen on suloisen tuskallista.
Suloisen. Tuskallista.

Ja niin sen arvoista.

Toujours.

Il y a tellement des choses que je voudrais dire,
dire à ce qui est de tout ce que je pourrais souhaiter.
Ses yeux, de couleurs différentes, me font rêver.

Même si je ne sais rien du tout de cette personne.
Même si, je rêve.

Sormia

Ehkä näyteikkunoiden mallinukeista tuntuu juuri tältä.
Katsovat, päivästä toiseen, kuinka maailma kävelee ohi.
Ovat osa tätä maailmaa, mutta ulkopuolisia.
Hengittävät häkää lasin takana, mutteivät uskalla ottaa happea ihmisten keskellä.
Tulevat huomatuiksi vain pukiessaan päälleen mitä erikoisimpia tekeleitä.
Kun joku lähestyy, ovat mykkiä, liikkumattomia.
Pelkäävät, sillä jos lasi rikkoutuu (ja se rikkoutuu kyllä), on ne niin helppo repiä osiin.
                                                                                            Käsi sinne, pää tuonne!
Vaikka kaikki näkisivät ne, kuka ottaa kontaktia?
Jääkö kukaan katsomaan muuta kuin kangaspaloja?