Se oli laventelinsävyinen kesäilta. Kuulosti heinäsirkoilta ja juhannusjuhlalta. Minulla oli päälläni se uusi kukallinen mekko, josta en kauheasti pitänyt, ja me sidoimme seppeleitä hiirenvirnoista. Minun ei onnistunut, joten asetit omasi kuun valossa hohtaville kiharoilleni.
"Kultatukka, tähkäpää" lausuit ja vetäisit hiuksistani hymyillen.
Minäkin hymyilin.
Käännyin pellolle päin ja suljin silmäni hengittäessäni yökosteutta sisääni. Tunsin lämpimän hengityksesi olkapäälläni, kun sormesi siirsivät varoen hiukseni selälle. Hipaisit niskaani ja kumpikin meistä säpsähti. Saatoin kuulla sydämesi tihentyvät lyönnit, kun painoit huulesi paljaalle kaulalleni.
"Sulje silmät" kuiskasin yöhön ja käännyin sitten sinua kohti.
Näytit hengästyttävän upealta kuunsäteiden syleilyssä. Varovasti, sydän pamppaillen piirsin sormillani kasvojesi piirteet, nenän silmät kulmat suun, joka kääntyi vienoon hymyyn. Otin vasemman kätesi omiini ja painoin ne hiljaa vastakkain. Kuin tutustuen toisiinsa ne hakivat paikkaansa ranteiden sormien kämmenien joukosta.
"Käskin pitää silmät kiinni."
"En haluu."
"Kauanko oot kattonu mua?"
"Liian kauan ja silti aivan liian vähän."
Vihreät silmäsi eivät hellittäneet, eivät epäröineet katsoa. Kumarruit lähemmäs ja korvissani humisi.
"Sulla on varmaan täydellisimmät huulet koko maailmassa. Miltähän ne tuntuu?"
"Kokeile."
Hetken maailma oli hiljaa ja sieluni pauhasi koko voimallaan kuin tulviva koski. Ruoho kiertyi hiuksiini ja apilat kutittivat, kun käsivarteni sattui hipaisemaan niitä.
Aamukaste peitteli meidät auringon aloitellessa sinfonian ensisävelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti