Odotus

Juotuaan maitokahvinsa hän laski kupin pöydälle ja asetti sormet näppäimistölle. Kofeiini sai kädet tärisemään ja kahvin maku suussa yökötti.
Hän laittoi vanhaa ranskalaista rokkia soimaan ja kuunteli laulun Tuhkimosta.
Vetäessään syvään henkeä hän heitti katseensa vaalean katon puiden syihin. Ne hymyilivät. Hän pidätti hetken hengitystään.

Uloshengitys sekoittui kyllästyneeseen huokaukseen ja kädet valahtivat näppäimiltä taputtelemaan kappaleen rytmiä mustaan päiväpeittoon.

Kuinka kertoa maailmalle, miltä sade keuhkoissa tuntuu?

Nopealla liikkeellä hän paiskasi läppärin kannen kiinni ja heittäytyi pitkäkseen sängylle kädet silmien peittona.
Hän hamusi kännykkäänsä vasemmalla kädellään.

17:40. Ei uusia viestejä.

Enkelipiparkakkuja

Tein yhden
ja mietin
millaisen sinä olisit tehnyt
Muotit olivat aivan liian tavallisia
taiteilijalleni
jonka luovuus
oli kaunista ja ylitsevuotavaa.

Huomaan ajattelevani sinua yhä useammin.
No, koko ajan:
Kun joku kysyy, mitä kuuluu.
Kun kukaan ei kysy, mitä kuuluu.
Kun kirjoitan, kun punaan huuleni,
kun avaan rastoja takkutukastani.

Kun katson talven tähtitaivasta
etsien omaa tähteäni.

Sulaen palaa, luokseni

Soturit taivaasta lipuvat yhä kauemmas
kun minä kuiskailen lumihiutaleille sanoja
joita en saa sanoa

Pimeyteen teen seurakseni
lumienkelin
illuusioksi lämmöstä
jota sammunut kynttilä pakkaseen poraa

Lumi pettää alta ja
peittää päältä
Näen jokaisen lumihiutaleen
niiden kauneuden
lämmön
arvon
kaiken mikä oli
kun soturit olivat

Silloin saatoin pidellä niitä
kauan
tarkastella
rakastua
Nyt ne sulavat heti
ihollani

Tuuli yltyy
puhaltaen illuusion rikki
Enkä minä voi
kuin äänetönnä huutaa
soturiani palaamaan

valmis kunnes odotan

Mussa on niin paljon sanoja sekaisin.
Tunnen, kun yksisarviset hyppii mun sydämestä aivoihin ja rikkoo kaikki lauserakenteet,
ja jäljelle jää yksittäiset irralliset sanat joita en saa järjestettyä


ja
mun
valmis
kunnes
odotan
sua
olet
ikuisesti
koska
oot
aina
rakastan


ja sitten kuuntelen kaipuuta
joka hiljaa kirkuu huoneessani
tyhjyyttä

If tears were blood

I had almost forgotten what it feels like when ribs are torn apart,

when heart is fed to the night.

Guess I'm gonna marry the night.

Althoug it's scary, dark, dangerous even, 

it could never hurt me like the day light does.

Emotionally.

Physically.

It's sweet and easy to be suffocated by darkness.

One losts conciousness quickly, so it doesn't even hurt. That much.

Somehow found a dagger with an ice cold blade.

Next thing I know it's drawing bats on my skin.

Tore down the walls to make it easier to breathe,

was drowned in an ocean.

Salty, cold, transparent, wet.

And claws pierce my throat to release baby spiders.

Kinda crazy just bein' here u know

What a week-end, she thought when stepping out at the bus stop. This must be what Alice feels like as she enters Wonderland. Curiouser, curiouser, I ain't helping it.

Matkaa

--Se tulee taas, ahdistus-- Tunsin sen istuessani täyteen ahdetussa junassa: rintakehän ympärillä kiristyvä köysi, kaulalle painautuvat sormet.

Muistin erään lukemani runon, jossa rintalasta revittiin irti ja sydän otettiin paikaltaan, tai jotain sen suuntaista. Minä tunsin rintalastani painuvan hitaasti keuhkojani vasten ja melkein jo kuulin rusahduksen kylkiluiden katketessa.

--Ajatella, että olen täällä kaikkien näiden ihmisten ympäröimänä ja silti yksin. Eikä kukaan tiedä, mitä minulle on tapahtumassa. Pieni lapsi, elämänsä alussa, ylpeä äiti, jonka jokainen ele huokuu rakkautta, matkustajia--

Katsoin ulos ikkunasta, paljaiden puiden peittämä maisema vilisi ohi, mies naurahteli itsekseen näprätessään puhelintaan. Hän huomaa katseeni ja vakavoituu sekunnin murto-osassa.

--Kyyneleet nousevat silmiini, ja hymyilen. Olen niin onnellinen kaikkien niiden puolesta, joiden ei tarvitse tuntea luhistuvansa sisäänpäin--

Annoin itseni kadota junan kolinaan, ohi vilahtaviin maisemiin, ihmisiin, viimeisillä voimillaan oksissa roikkuviin lehtiin, kohtikurkottelevan pakkasen ensikosketukseen.

Palasin sinne, missä ensi kertaa kohtasimme, kaiken alkuun, osan loppuun.

Mikä olisi pahinta mitä voisi käydä?
Pahinta, mitä hän voisi tehdä?
Kuinka monen veitseniskun jälkeen sinä vieläkin hengität?
Mitä yksi sydänkohtaus lisää haittaisi?
Sinut on puhallettu eloon ennenkin.
Kiskottu tulvan alta turvaan.
Pelastettu viime hetkellä benji-köydellä.
Aiotko koittaa vielä useastikin?
Kissoilla on yhdeksän elämää, mutta
               rikki nekin voivat mennä.
Latexilla saa liimattua kokoon, mutta
               särkynyt ei hevin eheydy.
Symbioosi saattaa auttaa, tosin
               sanomalehden muste tarttuu
               lukijaan tiukemmin kuin paperiin.
Pahanolonkin saa oksennettua
              ulos vaikka kuvotus jäisi.
Sitä paitsi, tarpeeksi kauan odotettuaan
             nälkä ei enää edes yritä.
Ja sinäkin olet yksi peloista.
                     tuntemattomista.

Sateesta pilkullinen

Mielikuvia.
Sanapareja.

Katoavia sellaisia.
Alati muuttuvia.

Niin minä käsittelen sinua.
Teen nimestäsi käsitteen,
jotta on helpompi yliviivata se.
Historian aikajanalla voisit vuosien kuluttua olla vain yksi väärä veikkaus,
erehdys muiden joukossa, vaikka
aikanaan vaikutustasi verrattiin hehkulampun keksimiseen.

Puute saa haukottelemaan leukaluun pois paikoiltaan
ja yliannostus mielen sijoiltaan.
Ei sinulla tosin mitään vaikutusta minuun ole.
Ei pienintäkään.
Ei sitten vähäisintäkään.

Joka vaatisi saada harjata takkutukkaani.
Joka nauraisi aina reikäisille sukilleni.

Tiedätkö, sellainen joku.

Lähettäisi viestin, kysyisi missä olen mitä teen kenen kanssa miksi milloin on aikaa

hups

melkein liikaa
ei kuitenkaan
mieli teki
lähettää viesti
estin aikeet
turvatakseni alkeellisen hyvinvointini
oijoi
se on vain niin lumoavaa, eikä totta?

kulku

ajatukset pyörivät törmäillen ympyrää ja
lopulta tulevat imaistuiksi mustan aukon keskustaan

käsi ja toinen, yhdessä
hiukset, huulet, silmät, vartalo
kaksi sydäntä
sellaista se oli

ja nyt kun olen ollut minä
mitenkäs nyt sitten?
kauhean yhtäkkisiä tapahtumia
tammi
helmikuu
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu

edelleen hukassakadoksissa

je me suis assez perdue
pourtant c'est toi qui m'a guidée il y a longtemps
trop? sais pas.

karusellin sekoittamat päät

Näen jo mustetahrat kellastuneella paperilla,
valokuvat sinusta Pariisissa,
vesilätäköt sateenvarjostani,
puhkikuluneet kengänpohjat,
punaiset suudelmat,
loppuunpalaneet kynttilät,
särkyneet viinilasit,
vastavaloa hotellihuoneessa

Kiertely

Viettäisitkö kanssani hetken värivalojen
loisteessa, yön pimeydessä,
ihmisjoukossa, kylmyyden sylissä

Istuisitko viereeni, ihan lähelle,
kieppuessa kaupungin yllä
korkealla tuulessa,
ajatusten lentäessä

Juoksisitko karkuun jos
kietoisin sormeni hennon
kätesi ympärille

Vihaisitko, jos
kuiskaisin korvaasi
kuinka kaunis olet

Kaikenlaista tapahtuu

Hyviä asioita, huonoja asioita,
ja sitten ihan vaan - no, asioita.

On hetkiä jolloin ei uskalla kysyä kahvilan pinkkipaitaiselta baarimikolta, mistä se on paitansa ostanut.
Hetkiä, jolloin yllättäen onnistuukin ottamaan ranskanpastillin kiinni suullaan.
On myös hetkiä jolloin ei hätkähdä ollenkaan vaikka maanantaina klo 13 tilatessasi mojiton tarjoilija toteaa "katsotaan onnistuuko tähän aikaan".

On päiviä jotka vain yksi ihminen pystyy pelastamaan.
Päiviä, joina asiat alkavat ja loppuvat.
On myös päiviä, joina huolet vain poksahtavat olemattomiksi.

Ja sitten on kausia, joina ainainen odottaminen on suloisen tuskallista.
Suloisen. Tuskallista.

Ja niin sen arvoista.

Toujours.

Il y a tellement des choses que je voudrais dire,
dire à ce qui est de tout ce que je pourrais souhaiter.
Ses yeux, de couleurs différentes, me font rêver.

Même si je ne sais rien du tout de cette personne.
Même si, je rêve.

Sormia

Ehkä näyteikkunoiden mallinukeista tuntuu juuri tältä.
Katsovat, päivästä toiseen, kuinka maailma kävelee ohi.
Ovat osa tätä maailmaa, mutta ulkopuolisia.
Hengittävät häkää lasin takana, mutteivät uskalla ottaa happea ihmisten keskellä.
Tulevat huomatuiksi vain pukiessaan päälleen mitä erikoisimpia tekeleitä.
Kun joku lähestyy, ovat mykkiä, liikkumattomia.
Pelkäävät, sillä jos lasi rikkoutuu (ja se rikkoutuu kyllä), on ne niin helppo repiä osiin.
                                                                                            Käsi sinne, pää tuonne!
Vaikka kaikki näkisivät ne, kuka ottaa kontaktia?
Jääkö kukaan katsomaan muuta kuin kangaspaloja?

Tylsistymisen taide

lasket kaappikellon sekunnin lyöntejä
heiluri
                            puolelta                                  toiselle
lasinpohjalla limenpalasia

kaappikellon lyönnit - varttia vaille
pitsaa kylmänä
selaat facebookin online-listan läpi
kerran
kolmannen

kymmenennen

ei ketään
ketään kenen kanssa puhua mitä tahansa
on niin tylsää että melkein harkitset nukkumaanmenoa

onko kaikilla ystävilläsi ohjelmaa perjantai-iltana

ja silti siinä sinä istut

lol

Sataa kaatamalla mutta ei minun maailmassani

Minun maailmassani on saippuakuplia sateenkaaren väreissä
Vain eriparikenkiä
Reikäisiä sukkia joista varpaat voivat hymyillä vapaudelleen
Hymyjä
Yllätyksiä
Naurua ihan vain nauramisen ilosta
Kikatusta kutituksesta
Hassuja sanoja ja maahisia
Haltiaihmisiä ja sen semmoisia, kuten
Pieniä lohikäärmeitä
Täällä saa lämpimän kupillisen vaahtokarkkikaakaota jos haluaa
Ja heti Pikku Kakkosen jälkeen saa mennä nukkumaan tai sitten valvoa vaikka koko yön!

rakpekausli - logaveme - kärspelekslet - unamjeudour

Pelataanko?
Onko tämä peli?
Mitä me teemme?
Mitä tapahtuu?
Hymy?
Katse?
Kosketus?
Mitä me teemme?
Oletko sinä niinkuin ajattelen?
Vai kuvittelenko sen mitä ajattelen sinun olevan?
Mitä sinä teet?
Pitäisikö jotain tehdä?
Ehkä kysyn?
Tai jos olenkin hiljaa?
Unohdanko?
Unohdatko sinä sitten?
Unohtaisitko?

? O K N E L E T T I V U K

Kokonaanosintäysin

En jaksa uskoa, ettei sitä olisi ollut.
Tiedän että oli.
Jokainen katse, sana, kosketus.
Ne olivat. Ne OVAT.
Näin sen sähkön, tunsin sen.

Me olimme siinä, kumpikin meistä.

Yrität tehdä kaiken olemattomaksi.
Mutta tiedän että se kaikki oli.
Jokainen sana, katse, kosketus.
Ne olivat. Ne OVAT.

Meissä on se ero että minä uskallan pelätä.

You make me hate my life

Three days.
Bottle after bottle, you suffocate us.
You're maybe hurting but so are we.
Desire to leave won't let go but grows, increases,
             invades.
But the need to protect is still stronger.
I can't leave them
or our little community collapses, along with it your world,
                                                                            your life.
And as you drink I swallow
the love I used to have for you.

Just so you know:
if it wasn't for them, I'd be gone already.

A shooting star or star shooting?

A hug or a kiss?
A step or a leap?
A flower or a garden?
A river or an ocean?

How much do you dare to dream?

<< il y a tellement de choses que je ne comprends pas, maman, la vie, 

c'est encore plus dur que l'école... >>

- Katherine Pancol

Hiukseni tuoksuvat hyviltä ihan yksinään

Elämännälkä

Olen kuin mehiläinen joka ei ymmärrä siirtyä kymmentä senttiä sivummalle ollakseen vapaa.
Tarvitsen aurinkoa,
ilmaa siipieni alle.
Haluan maailmaan ikkunan takana.

Tai vähän kuin kärpänen joka hakeutuu tahmaisen kärpäspaperin lähettyville.

Mistä näitä hyönteisjuttuja oikein tulee.
Kai sitten olen sellainen pörriäinen.

Mutta kesä ja hyttyset, kärpäset, mehiläiset, perhoset.
Harmi vaan että it's freaking raining all the time.

Kulttuurikierros

Saitko tarpeeksi rakkautta

                           kiertäessäsi Kiasmaa

Kuinka monta lasinpohjaa tutkit

                        ennenkuin olit  kaunis ja haluttava

Kirjoititko lasinalusiin

                  elämäntarinasi

                  Suudelmiisi yksinäisyyden

Minkä patsaan juurelta heräsit

           seuraavana aamuna

Yksin

Artistit ja kappaleet

Sanat eivät muotoudu kirjoitettuun asuun, vaikka niitä pursuaa hallitsemattoman paljon

Puhelu - kyllä, taas sellainen - loppui
En tiedä teenkö väärin vai onko ongelma etten tee oikein
Sanonko vääriä asioita vai onko ongelma etten sano oikeita

Aurinko paistaa mutta hymy on väkinäistä, kun kylkiluu ei ole paikoillaan

Tiedostojen muuttaminen alkaa kryptisyydestään huolimatta selvetä oikeiden ohjelmien avulla
Ehkä, jos lataisin oikean ohjelman, ei puheluita tarvitsisi enää käydä näin

Kun kipu sattuu, ei pelkästään paikallisesti, vaan myös siellä, mihin se liittyy

Sanoitus sovitus säveltäjä.
Kuka tämän teki?

Onneksi on Hämähäkin Verkko

Helmikuu ja Taivassoturi eivät kuitenkaan vielä tunteneet toisiaan, ja he molemmat olivat kovin ujonpuoleisia olentoja. Varovaisesti he lähestyivät toisiaan ensin kastepisaraviesteillä Hämähäkki Verkossa. Keiju oli kuitenkin lähdössä vierailulle kaukaiseen maahan, joten he vaihtoivat lintujensa nimi- ja tunnistetietoja voidakseen pitää yhteyttä myös pidemmällä välimatkalla. Tietystikin kyseinen matka oli vain hyvä tekosyy pyytää tiedot: he molemmat olivat vain odottaneet sopivaa hetkeä.
      Viestejä läheteltiin molemmin puolin ja pian tarve tavata toisensa taas kasvoi aurinkoakin suuremmaksi, ja keiju ja soturi sopivat tapaamisesta. Tuon päivän koittaessa olivat molemmat täynnä jännistystä ja iloa; Helmikuu ei meinannut pysyä paikallaan matkustaessaan kotkan selässä Taivassoturin luokse. Soturi puolestaan oli ollut vähällä tipahtaa puumajastaan, kun oli nukkuessaan niin kovin pyöriskellyt.
        Arvellessaan tilanteen alussa saattavan jäädä hieman jäiseksi, Taivassoturi pyysi hyvän ystävänsä Honora-linnun mukaansa. Keijun laskeutuessa kotkan selästä olivat soturi ystävineen jo häntä odottamassa. Kolmistaan he tallustivat Honoran luo valmistautumaan illan karkeloihin, joissa Helmikuu tapaisi myös muita ystäviään.
       Honoran luona keiju oli aluksi hiljaisen puoleinen, mutta sateenkaarilimuja hieman juotuaan alkoi tuntea olonsa mukavaksi ja juttuakin alkoi riittää. Päivänkakkaratikkujen siivittämänä matka kävi kohti juhlia....

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Vaivihkaa toisiaan vilkuillen keiju ja soturi juttelivat pieniä suuria asioita. Oli likaisia sukkia, palelevia varpaita, sellainen heidän iltansa oli. Kunnes sateenkaarien ja päivänkakkaroiden rohkaisemana (tai ehkä vain hetken mielijohteesta) keijukainen painoi ruusunpunaiset huulensa soturin huulille, ja huomatessaan, mitä teki, nojasi sitten hämmentyneenä taaksepäin. Hetken pienen lämmin kiusaantuneisuus leijui ilmassa. Sitten Pieni Taivassoturi tarttui Helmikuuta kädestä, ja silloin, juuri silloin, Helmikuu tiesi rakastuneensa.

Yleisön pyynnöstä

NO NIIN. Ilmeisesti ainakin jonkun mielestä blogipäivitys olisi paikallaan. Tarina on seuraavan kaltainen:

Olipa kerran, maassa yksisarvisten ja haltioiden, Pieni Taivassoturi. Hänen elämänsä oli välillä yhtä taistelua, mutta jokaisesta soturimme oli selviytynyt -- hieman ehkä ruhjoutuneena, mutta hengissä silti. Hän oli kuitenkin kovin yksinäinen. Soturit usein ovat.
Eräänä päivänä, kun soturi oli eläinystäviensä kanssa juomassa sateenkaarilimua ja polttamassa päivänkakkaratikkuja, tapasi hän keijun nimeltä Helmikuu. Keiju rakastui soturiin päätä pahkaa, eikä hänkään jäänyt soturilta huomaamatta.

Vaan mitä sitten tapahtui? Stay tuned!

Maanantai

Sinä aamuna
       hymyilit kahvikuppiisi.
Olit suloinen kuin
       aamupuro.
Minä tuijotin käsiäni
       vaitonaisena.
Tartuit sormiini ja
       kävelit lähemmäksi.
Herkeämättä etsien edes
       pientä hymynhäivettä
       aamuisilta kasvoiltani
       katsoit minua sinisillä
       silmilläsi.
Seisoimme bussiterminaalissa.
Viisi minuuttia vielä.
Neljä.
Kolme.
Murtunutta hiljaisuutta.
Tappavaa epätietoisuutta.
Rullaportaat ylös,
       toiset alas.
Suolavettä ja liian
       raskasta ilmaa.
Voisinpa jäädä tähän,
       kasvaa kiinni metron
       oranssiin penkkiin.
Antaa ripsivärin valua
       viivoina poskille
       muiden tuijottaessa.
Puhu minulle.
Kerro.
Auta ymmärtämään.

Kotona on luonasi

Se tuntuu enemmän kodilta kuin aiemmin.

Nukahtaminen on vaivatonta kuin juustokakun paloitteleminen.
Herääminen suloista kuin suudelmat suupielissäni.

Tuntuu, että sinuun sulautuminen olisi ainut tapa päästä niin lähelle kuin janoan.

Kaipaan sinua jo ennen kuin olet poissa.

Mustelmat iholla ja ripsivärit poskilla
Aamuyön savuiset pikkutunnit televisioruudun valoissa
               - teet karvaastakin makeaa.

Ahnaimmatkaan krokotiilit eivät saa meitä kiinni kun me juoksemme
                            halki maailmojen, läpi minuuttien.

Hiljaisuudessa ja hässäkässä,
päivänvalossa ja pimeydessä,
        sinun kanssasi on hyvä olla.