Vaivihkaa toisiaan vilkuillen keiju ja soturi juttelivat pieniä suuria asioita. Oli likaisia sukkia, palelevia varpaita, sellainen heidän iltansa oli. Kunnes sateenkaarien ja päivänkakkaroiden rohkaisemana (tai ehkä vain hetken mielijohteesta) keijukainen painoi ruusunpunaiset huulensa soturin huulille, ja huomatessaan, mitä teki, nojasi sitten hämmentyneenä taaksepäin. Hetken pienen lämmin kiusaantuneisuus leijui ilmassa. Sitten Pieni Taivassoturi tarttui Helmikuuta kädestä, ja silloin, juuri silloin, Helmikuu tiesi rakastuneensa.
maanantai 13. helmikuuta 2012
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Yleisön pyynnöstä
NO NIIN. Ilmeisesti ainakin jonkun mielestä blogipäivitys olisi paikallaan. Tarina on seuraavan kaltainen:
Olipa kerran, maassa yksisarvisten ja haltioiden, Pieni Taivassoturi. Hänen elämänsä oli välillä yhtä taistelua, mutta jokaisesta soturimme oli selviytynyt -- hieman ehkä ruhjoutuneena, mutta hengissä silti. Hän oli kuitenkin kovin yksinäinen. Soturit usein ovat.
Eräänä päivänä, kun soturi oli eläinystäviensä kanssa juomassa sateenkaarilimua ja polttamassa päivänkakkaratikkuja, tapasi hän keijun nimeltä Helmikuu. Keiju rakastui soturiin päätä pahkaa, eikä hänkään jäänyt soturilta huomaamatta.
Vaan mitä sitten tapahtui? Stay tuned!
Olipa kerran, maassa yksisarvisten ja haltioiden, Pieni Taivassoturi. Hänen elämänsä oli välillä yhtä taistelua, mutta jokaisesta soturimme oli selviytynyt -- hieman ehkä ruhjoutuneena, mutta hengissä silti. Hän oli kuitenkin kovin yksinäinen. Soturit usein ovat.
Eräänä päivänä, kun soturi oli eläinystäviensä kanssa juomassa sateenkaarilimua ja polttamassa päivänkakkaratikkuja, tapasi hän keijun nimeltä Helmikuu. Keiju rakastui soturiin päätä pahkaa, eikä hänkään jäänyt soturilta huomaamatta.
Vaan mitä sitten tapahtui? Stay tuned!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)