lauantai 27. huhtikuuta 2013

I have something I can't get out of me. Not through dancing, music, writing... Nothing I try helps. The feeling sticks and stays, no matter what.

I don't know what it is. Love, un faible pour qn, despair, du peur.... Something that makes me wanna escape, disappear, hide from the most of the world.

It's a never ending need to be surrounded by friends, people who can take care of me. Just incase I fall, you know. Cause I've started to fear falling again. I'm afraid of being alone with my thoughts, they can be so mean to me times and times. They try and keep me awake day and night and whisper unpleasant things while I'm asleep. I shut my ears, doesn't help. Only other people scare them away. Other people, who make me see the world as it is - me as I am - instead of all the shadows.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Voisiko joku olla se puolikas, joka minulta kuulemma uupuu?

Odotan päivää, jolloin minut nähdään rakastettuni kanssa
ja katselijat huokaavat ääneen todetessaan
meidän olevan kuin tehdyt toisillemme.

Sinä päivänä toivon muistavani päivän,
jolloin näin kaksi toistensa puolikasta
ja kuulin kuinka sydämeni lyönnit vaimenivat,
kun se ymmärsi olevansa ylimääräinen.

Mitä osaan kertoa elämästä?

Elämä on

tanssia
askelia sadepisaroiden lomassa
kipua
naurua
pitkiä katseita ja vielä pidempiä
vähän verta
monta kyyneltä
suudelmia kadun kulmassa
pakkasta
ihastumista pitkin poikin Pariisia ja vähän muuallakin
painomusteentuoksuisia aamuja
homeisia klementiinejä
tärykalvoja vaurioittavaa musiikinkuuntelua
rakkaudentunnustuksia
hikisiä pukuhuoneita
aikaisiksi aamuiksi muuttuvia myöhäisiä öitä
kitkerää vihreää teetä
väsyneitä päiviä

Kaikki on kesken

Kaksikymmentä kuulostaa siltä, että elämästä pitäisi tietää jotain enemmän.
Mut mä tiedän vain et jalanjäljet rantahiekassa huuhtoutuu pois ensimmäisen aallon mukana.

----------------

Risteyksissä demonit vaihtavat elämän onneen ja huijaavat minut kuolemaan vapaaehtoisesti.
Kellon kumahtaessa toivon käden poskelleni, toisen silittämään vaaleita hiuksiani.
Lupauksen sinisen sateen suudelmasta.

----------------

Kuule kuinka vapaus kutsuu kahliten kaiken muun menneisyyteen.
Se on elämää, lausahtaa ja tönäisee Tuomiovuoren tuleen.
Viimeiseksi muistan kuinka avasin silmät ja kaikki oli musiikkia.

----------------

Askelten välissä osasin puhua muutaman sanan kieltäsi, tartuin käteen ja hän ymmärsi.
Kun kysyit miksi kävelen aina varpaillaan, kerroin pitäväni riskeistä.
Jos on pudottava, kiipeän korkeammalle.
Kun kuulet jokaisen kehoni luun rusahtavan, lupaan itkeä yhden kyyneleen ja hymyillä vielä kerran punaisilla huulillani.
Sellainen.
Minä.