Maanantai

Sinä aamuna
       hymyilit kahvikuppiisi.
Olit suloinen kuin
       aamupuro.
Minä tuijotin käsiäni
       vaitonaisena.
Tartuit sormiini ja
       kävelit lähemmäksi.
Herkeämättä etsien edes
       pientä hymynhäivettä
       aamuisilta kasvoiltani
       katsoit minua sinisillä
       silmilläsi.
Seisoimme bussiterminaalissa.
Viisi minuuttia vielä.
Neljä.
Kolme.
Murtunutta hiljaisuutta.
Tappavaa epätietoisuutta.
Rullaportaat ylös,
       toiset alas.
Suolavettä ja liian
       raskasta ilmaa.
Voisinpa jäädä tähän,
       kasvaa kiinni metron
       oranssiin penkkiin.
Antaa ripsivärin valua
       viivoina poskille
       muiden tuijottaessa.
Puhu minulle.
Kerro.
Auta ymmärtämään.

Kotona on luonasi

Se tuntuu enemmän kodilta kuin aiemmin.

Nukahtaminen on vaivatonta kuin juustokakun paloitteleminen.
Herääminen suloista kuin suudelmat suupielissäni.

Tuntuu, että sinuun sulautuminen olisi ainut tapa päästä niin lähelle kuin janoan.

Kaipaan sinua jo ennen kuin olet poissa.

Mustelmat iholla ja ripsivärit poskilla
Aamuyön savuiset pikkutunnit televisioruudun valoissa
               - teet karvaastakin makeaa.

Ahnaimmatkaan krokotiilit eivät saa meitä kiinni kun me juoksemme
                            halki maailmojen, läpi minuuttien.

Hiljaisuudessa ja hässäkässä,
päivänvalossa ja pimeydessä,
        sinun kanssasi on hyvä olla.